
IMPROKURSSI
Syyskuussa alkavalla improkurssilla pääset tutustumaan improvisaation maailmaan. Kurssilla harjoitellaan esiintymistä ja heittäytymistä erilaisten hauskojen harjoitteiden kautta, yhdessä tekemisen meiningillä. Kurssin harjoitteet ovat matalan kynnyksen harjoitteita, joissa ei vaadita minkäänlaista esiintymiskokemusta. Päin vastoin. Kurssilla tehdään yhdessä ja unohdetaan niin ajankulu kuin arkinen aherruskin. Kurssi soveltuu mainiosti niin vanhoille improkurssilaisille kuin uusillekin, sillä jokainen kerta tehdään yhdessä ryhmää kuunnellen. Improkurssilta saat mainioita eväitä vaikka puheiden pitämiseen ja arjen muihin kohtaamisiin. Tule rohkeasti mukaan. Tämä kurssi naurattaa ja lämmittää mieltä takuuvarmasti!
Kurssin vetäjinä toimivat Teatteri Hysterian ja Improaallon näyttelijät Juulia Soidinaho ja Rami Mäkilaine.
”Ensimmäinen kurssikerta jännitti. Olin jo kääntymässä takaisin kotiin, mutta löysin silti itseni improkurssilta. Ja hyvä niin! En ole pitkään aikaan kokenut sellaista iloa ja naurua mitä kurssilla koin. Kurssista tuli kohokohta, jota odotin malttamattomana joka viikko. Kurssin päätyttyä pyysimme jatkokurssia suoraan meidän kurssilla muodostuneelle ryhmällemme. Nyt takana on jo kolme yhteistä kurssia Hysteriassa ja neljäs tulossa.
Nainen, 42
”Esillä oleminen on aina jännittänyt aivan valtavasti. Improkurssilla opin hyväksymään, että asiat menevät kuten menevät. Pääsin heittäytymään ja nauramaan ja huomasin, ettei epäonnistumisen pelko enää haitannut tekemistäni. Tämä ajatus tuli myös muuhun arkeeni. ”
Mies, 32
Improkurssin aikataulut:
Ke 6.9.23 klo 18-20
Ke 13.9.23 klo 18-20
Ke 20.9.23 klo 18-20
Ke 27.9.23 klo 18-20
Ke 4.10.23 klo 18-20
Improkurssin hinta 135,00€ sis. alv 24% (sisältää viisi 2 tunnin kurssikertaa)
Osta lippusi kurssille verkkosivun oikeassa reunassa olevasta ”osta lippuja”-painikkeesta tai ilmoittaudu mukaan kurssille sähköpostilla
info@hysteria.fi tai
puh. 050 5522 974 (arkisin klo 12-17)
KURSSI PIDETÄÄN TEATTERI HYSTERIAN TILOISSA, OSOITTEESSA:
TEATTERI HYSTERIA
Törnävän Piiri
Verstas-rakennus
(entinen T/L-rakennus)
Seuralantie 25, 60220 Seinäjoki